maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ihan kohta Vappu! Hauskaa Vappua kaikille! Mä saan serpenttiiniä!! Vappurieha!
Tämä on ATC. Kuvan kissa on vähän mun näköinenkin. Mullakin on otsassa tollanen M. Tarina kertoo itäisillä mailla, että Muhamed on silittänyt kissaa ja siitä on jäänyt tuo merkki. Tiedä sitten! Jos se on ollutkin vaikka joku muinainen metsänhenki joka on samalla antanut nimenkin:"MIRRI!"

Tämä kengässä oleva kissa (alemmassa kuvassa) on ATC kokoinen kortti jonka emäntäni teki viimein kuvasta joka on kauan jo ollut Silpputehtaan varastossa. Koska kuva oli niin emännän mieleen hän piirsi kengästä kaavan ja teki vähän isommankin kortin samalla idealla. Yläkuvan kissa on vähän enemmän mun näköinen!
Emäntä teki avaimenperän. Painoi leimasimella irvikissan akvarellipaperille ja leikkasi lasin alle sopivaan muotoon. Tippa ainetta joka levisi koko kuva-alalle ja kiinnitti lasin/acryllinssin paikalleen ja sitten vaan kiinni avainlenkkiin.
Tää on mun yks lempparipaikka. Kirjoituspöydän alla olevan korin kannella. Kukaan ei pääse yllättämään. Näen täältä kaikki. Ja mielestäni olen aika korkealla. Minähän en saa nousta pöydälle. Niin on ensimmäisessä perheessäni minut kasvatettu. Eikä tämä nykyinen emäntäkään siitä ole pahoillaan.
Tässä kuvassa mä löffäilen matolla. Karva lähtee nyt kovasti kun vaihtuu talviturkki kevyempään. Tässä ei niin karva näy.